sunnuntaina, tammikuuta 31, 2010

sunnuntaina. hupsis.

aamulla iski muka-kodinhengetär, joka iltapäivällä pyykkäsi, tiskasi, teki juurespihvejä/sämpylöitä/guacamolea ja tiskasi vähän lisää. kotiteollisuuden tahtiin.

illalla ilmestyi ovesta yllättävää hempulaa ja tarinoita 90-luvulta.
seurauksena sunnuntainen tissu.
ja nyt sit vielä hikka.

mut hyvä mieli ja puhki pussattu.

keskiviikkona, tammikuuta 27, 2010

vaihtoehto 3.

joo.
soitin juuri, että en halua sitä 4kk paikkaa. en vaikka ei siinä olisi menettänyt sitä muutosturvaa.
soitin, vaikka kuulin, että se toinen paikka on enemmän kuin paljon epävarma.

oikeastaan haluan sille kurssille ja löytää oikean työn.
semmoisen, ettei tartteis venkuilla ja menettää yöuniaan.

ja sitä odotellessa voi katsoa ne olympialaiset.
ja juosta jumpissa.

nyt en vaan tiedä olenko oikeasti tyhmä vai todella tyhmä.

tiistaina, tammikuuta 26, 2010

valintoja.

nythän on niin, että kun tapahtuu, niin sitten oikeasti myös tapahtuu. tänään tapahtui työrintamalla. nyt olisi muutama skenaario ja toistaiseksi vielä epävarmoja juttuja ja silti pitäisi huomenna tehdä ainakin jonkinlaisia ratkaisuja.

vaihtoehto 1:
kuulin, että entisessä työpaikassa (juu. juuri se.) avautuu vissiin aika passeli paikka lähitulevaisuudessa. määräaikaisena. en ole vielä saanut oikeaa ihmistä puhelimeen, joten en tiedä onko se paikka oikeasti avautumassa vai korvamerkitty jollekin perkeleen muumiolle. mutta kaikesta huolimatta haluaisin sen. tässä vaihtoehdossa saisi vielä "lomailla" hetken ennen hommien alkua ihan siedettävällä ansiosidonnaisella. se olisi plussaa. ennättäisin orientoitua kesään ilman lomaa.

vaihtoehto 2:
sain aamulla puhelun, jossa minulle tarjottiin 4kk:n sijaisuutta. homma alkais maanantaina. sisältäis paljon tulevien kansankynttilöiden turmelemista. jatkoa sijaisuuden jälkeen ei näkyvissä. vastaus pitäis antaa huomenna. odotan edelleen yhteydenottoa liittyen vaihtoehtoon 1 ja toista työkkäristä, sillä en ole yhtään varma miten muutosturvan kanssa kävisi tässä tapauksessa. ja pelkän 4kk sijaisuuden takia en taida haluta menettää sitä etua.

vaihtoehto 3:
sanoisin ei vaihtoehto 2:lle, meinsin muutosturvan turvin kurssille/opiskelemaan avoimeen, saisin todellakin kohtuullisen korvauksen ja odottelisin josko kurssin kautta löytyis miellyttävä työ tai vaikka tuo vaihtoehto 1:ssä mainittu paikka vihdoin tulis hakuun.

valintoja.valintoja.

millä todennäköisyydellä ens yönä ei tartte nukkua.
veikkaan, että aika suurella.

maanantaina, tammikuuta 25, 2010

sunnuntaina, tammikuuta 24, 2010

uusia ja uusvanhja tuttavuuksia.

on taas löytynyt uusia ruoka-juttuja. olen nimittäin pari päivää kokeillut goji-marjoja.
just niitä supermarjoja. aamupalassa mustikoiden, myslin ja jugurtin kanssa.
super tuloksia odotellessa.
terveyttä.

mainoksen uhrina kokeilin myös fond du chefiä. ei paha. ei paha ollenkaan. :)

uusvanhana tuttavuutena kokeilevaan keittiöön ilmestyi pitkästä pitkästä aikaa myös mallasleipä. ja heti muistin, miksi en ole sitä aikoihin ostanut. se on nimittäin taivaallisen hyvää tuoreena, mutta ei kovin makoisaa enä seuraavana päivänä. nokkelana neitona päätin mikrottaa leipäviipaleita ja a'vot! herkkua!

nyt taidankin käydä vähän mikrottamassa sitä herkkua.
nams.

*ja oli miul oikeasti jotian muutakin kerottavaa, mut nyt en kyllä enää muista mitä.. tekee vain mieli sitä leipää..*

keskiviikkona, tammikuuta 20, 2010

tykkään.

lempee.
keskellä päivää.

ja jos tän kirjoittas naamakirjassa, niin tähän kohtaan se peukku.

tiistaina, tammikuuta 19, 2010

ilman punaista lankaa.

viikko on vilissyt ohi.
mie olen juossut salilla ja kuluttanut hervottoman kasan kaloreita.
sit vastapainoksi olen leikkinyt kokeilevaa keittiötä ja tehnyt vaikka minkälaisilla siemenillä ja jauhoilla varustettuja sämpylöitä ja patokeja. olen tehnyt elämäni ensimmäistä kertaa canneloneja ja voi elämä, että ne onnistuivatkin mainiosti. enkä voi väittää, että kalapihveistä olis tullut yhtään huonoja.

ja joo. olen opetellut uuden aamupalan. ennen se oli 2 isoa mukia kahvia ja leipää. nyt olen vedellyt irtokamana ostettua luomu-mysliä (ei mitn sokeroitua höttöä), (omasta pakastimesta) mustikoita ja jugurttia. ei yhtään paskempaa. :) eli siis tervettä elämää. ainakin toistaiseksi.

no mutta olihan miulla ihan muutakin juttua!

ensinnäkin: voi hyvää päivää, mitä mummoja on taas ollut paikallisbussin (aka local_killer) kyydissä! tässä päivänä eräänä olin matkalla jumppaan (ylläri) ja samassa bussissa oli aika paljon porukkaa (koululaiset ja mummot tulossa lähiöön). miun takana istui joku tosi takakiree mummo, joka natkutti viiltävällä äänellä vierässä istuvalle nuorelle tytölle KOKO ajan. ohessa ote viimeisestä helmestä:

takakiree (painaa pysähtyy-merkkivaloa tod aikaisin): minä JÄÄN sitten seuraavalla pysäkillä.
nuori: selvä. minä siirryn sitten tästä, että pääsette nousemaan.
takakiree: minä en nouse ennen kuin tämä pysähtyy!
takakiree: mutta aina noita vapaamatkustajia ilmaantuu eteen!
nuori: ???
takakiree: no kun MINÄ painan summeria, niin kyllä sitten muutkin tunkee samalla pysäkillä ulos. sitten en meinaa ennättää edes ulos bussista. vapaamatkustajat. pah.
mie: *epätoivoista naurun pidätystä ja huulen puremista*

mistä noita oikein sikiää?!?
en tajua! :D

toinen juttu, jota en tajua on netissä täytettävät työnhaku-lomakkeet.saa
KUKA IDIOOTTI NIITÄ OIKEIN SUUNNITTELEE JA MIKS NIILLÄ KIUSATAAN IHMISIÄ?
ihan sillei pienesti ja sievästi vituttaa täytellä huonolla käytettävyydellä varustettuja lomakkeita minimissään 2 tuntia, kun samat taustatiedot sais simppelisti annettua esim. lähettämällä päivitetyn cv:n. ei miun huumori riitä naputtelemaan aina uudestaan koko entistä työhistoriaani ja kaivamaan niitä saakelin alkamis- ja loppumispäivämääriä miljoonista työtodistuksista.

saa arvaata mitä tein eilen.

keskiviikkona, tammikuuta 13, 2010

positiivisuuksia.

  • voi jumpata vaikka puol ysiltä, jos tuntuu siltä.
  • voi lukea kirjoja koko yön, jos huvittaa.
  • voi juoda hyvää kahvia, jos jaksaa keittää sitä.
  • voi laatuaikailla kummipoika J:n kanssa vaikka torstai aamuna klo 8.
  • tulevat olympialaiset toisella mantereella. voi kattoa vaikka yöt lätkää, jos siltä tuntuu. ja luulen, että tuntuu.
  • päiväunet + villasukat. ♥
  • seksi keskellä päivää.

siinähän niitä on.
syitä herätä.

tiistaina, tammikuuta 12, 2010

risukasasta ja silleen.

joulu meni.
oli mukavaa ja rentoa.
liian nopeasti ohi.
maanantaina kun palasin välipäiviksi töihin, sain kuulla, että torstain jälkeen ei tartte enää tulla.
kiitos helvetin kiireestä vuodesta.
kiitos hyvin hoidetuista töistä, joista tuli vaan positiivistä palautetta.
et me ei jatketa siun sopimusta, mut toisesta yksiköstä lomautettu epäpätevä ämmä palkattiin siun tilalle.
millään ei oikeasti ollut mitään merkitystä.
kiitos.

on sitten ollut vähän omien palasten keräilyä havaittavissa.
jotenkin syö naista, ku tietää, et ihan sama miten hyvin työnsä on tehnyt, joku muu korjaa hedelmät.
suomeks sanottuna vituttaa.
välillä ahdistaa ja itkettää.
välillä en jaksa puhua/kirjoittaa koko asiasta.

uutta vuotta vaihdon ihanan j-d:n kanssa.
vuoden ensimmäistä päivää juhlistettiin hömppä-elokuvalla ja muutamalla drinksulla.
hyvää ja parasta. tosin välillä paha mieli vain valtasi mielen.
se on muuten paskaa.

sen jälkeen olen kelaillut, junaillut ja ulkoillut.
nähnyt isää, äitipuolta ja isompaa pikkuveljeä. rapsutellut koiria, käynyt jopa tallilla ja ajanut moottorikelkalla. lukenut enemmän kirjoja, kuin koko edellisenä vuonna yhteensä, hakenut töitä ja saleillut.

kyl tää tästä.
ehkä.
toivottavasti pian.
en oikein jaksais.