en olis tätäkään päivää uskonut näkeväni.

just kun mie saan sanat ulos suustani.

kirjoitan tänne.

ja jotenkin saan itseni kasaan.

sit sanoo puhelin piippiip.

y-kromosomi.

is the universe fucking with me?

lukko.

eilen ruokakaupassa tajusin, että joku solmu oli auennut sisällä.
tajusin, että olin kertonut aiemmin päivällä miespuoliselle työkaverille kuinka olin tullut jätetyksi maailman naurettavimmalla tavalla.
joo.
olin ensinnäkin kertonut y-kromosomista tälle miesihmiselle.
olin sanonut, että minut on jätetty.
jätetty.

määrittelemätön yli 7 vuoden tapailu ja sen loppuminen on vihdoin omassa päässä muotoutunut siihen pisteeseen, että osaan sanoa noin.
ei kuulosta varmasti paljolta, mutta oikeasti tämä on aika valtava askel.
uskalsin vihdoin tunnustaa sen, että olin ihan totaalisen rakastunut vaikka olin pyristellyt sitä vastaan suojamuorieni kanssa ja hajottanut sydämeni totaalisesti.

kerroin, kuinka y-kromosomi lähti miun luota hakeakseen pitsaa. kysyi mitä haluan pitsan päälle ja sanoi vielä  tulevansa kohta takaisin. ei tullut. ei ole sen jälkeen tullut.
meni melkein kuukausi ennen kuin sain viestin, jossa hän kertoi että on "ahdistunut ja töissä on kiirettä ja kurjaa. mut kyl tää tästä."
sen jälkeen miulle ei ole vastattu.

yli seitsemän vuotta ja ihminen häviää miun maailmasta vaivautumatta edes kertomaan, että tämä oli tässä.

olis edes sanonut, että ei halua minua enää.