minäminäminä.

no kyllähän mie tunsin, et olin turvoksissa.

luulin, että koska en ollut 10 kuukauteen pystynyt liikkumaan niin kuin olisi pitänyt, painoa olisi tullut lisää muljoonasti.

loppiasen jälkeen olo oli niin karmiva, että aloitin taas vanhan tutun, ruokapäiväkirjan täyttämisen ja uskaltauduin vaa'alle ensimmäistä kertaa varmaan 8 kuukauteen.

ensimmäinen yllätys: paino oli täysin sama, kuin missä se oli junnannut kuukausia ennen onnettomuutta, vaikka silloin sporttailin ja tarkkailin edes jotenkin syömisiäni.

toinen yllätys: 12 päivää myöhemmin paino oli pudonnut 3,4kg ja nälkäkään ei ole ollut.

samalla olen tehnyt ihan himmeitä työtunteja, mutta sekin asia korjaantuu heti alku viikosta, kun saan yhden isomman homman käsistä pois. sit vois hetken panostaa itseensä. :)

kalenteritsi.

voi jessus, että oli vaikea valita.
viime vuonna tuli niin täydellinen kokonaisuus ja tämän vuoden kalenterissa ei sitten saanut seikkaillakaan samoja sankareita.. ei oo jounia eikä johnnyä! kääks!
mut teinpä tämän silti!

2011

tammikuu on tuomaskuu. hyvät unet on taattu.

helmikuussa on vielä niin ankeaa, että robert antaa virtaa.

maaliskuussa tekee mieli paeta.


huhtikuussa simon ja meri.

toukokuussa matthew. nätti, vaikka puhuukin teksasia.


kesäkuulle freddy. tällä kertaa paita päällä. miks?

heinäkuussa muistelen pattonin miken hunajaista ääntä. vuosipäivä.

elokuussa illat ovat jo pimeitä. ian tykkää.

syyskuussa robbie. pitäähän sitä joku poikabändipoika olla. eikö pidäkin?

lokakuussa david. david kyllä parantaa sateisemmankin päivän.

marraskuussa charlie. anarkialla loskaa vastaan.


joululahjaksi ami james. ei mulla sit muuta.

tästä ei voi tulla muuta kuin hyvä viikko.

olen ehkä joskus kertonut unista?

näissä unissa olen viettänyt villejä pakomatkoja oudoissa ympäristöissä.
paennut outoja ihmisjoukkoja.
piiloutunut ruohikkoon (juu, siihen n.10cm juttuun, jota kasvaa pihoilla) ja tullut mika häkkisen tyttären löytämäksi ja lainannut häkkis mikalta puhelinta.

olen ehkä maininnut siitä, kuinka kaikki rietastelu-uniin tulevat tyypit ovat jotain to-del-la kummallisia sankareita?
marilyn mansoneita? (so not my type)
donald trumppeja (tarvitseeko tähän edes sanoa mitn???)

viime yönä olin sitten holopaisen tuomaksen kanssa hämeenlinnassa telttailemassa.

että taidan lähteä just näillä näppäimillä nukkumaan.

haisu sentään.

mikä juttu tää oikein nyt on?
taas tuli bussiin ja vielä viereen joku rouvas-matami, joka oli kaatanaut pullolisen ihan karmivaa haisua päällensä.
eikö vähempi riitä?

minä siinä sitten kääriydyn kaulaliinaani ja yritän hengittää suun kautta, mutta eikö vaan iskenyt taas karmiva jomotus.

onko se muiden ihmisten ajatteleminen oikeasti näin helevetin vaikeaa???

että hyvää työpäivää vaan kaikille.

monday whinewhinewhine..

vuosi vaihtui.
ihanan jd:n kanssa, kuten monta edellistä vuotta.
skumppaa ja oivaa seuraa naapurissa.
muutamat murhat, lautapelit, saunaa ja ruokaa.
kotitekoisia hampurilaisia, limepirasta, savulohisalaattia, juustoja, banaanipannareita, aurinkokuivattujentomaattien maustamia muffinsseja..
puitteet oli todellakin kunnossa.

vuoden ensimmäisten päivien tunnelma oli kuitenkin todellakin ihan jotain muuta, kuin vuosi sitten.
tämä vuosi ei alkanut työttömänä. syksyn töistä sain pelkän positiivisen palautteen lisäksi elämäni ensimmäisen ihan oman työhuoneen (pienen kuin mikä, mutta oman) ja jatkoa töille. sain vastuuta aika merkittävässä tehtävässä, jonka vaikutukset näkyvät työpaikan arjessa. minut myös kaapattiin uuteen, todella mielenkiintoiseen projektiin, koska osaamiseni on tällä työpaikalla sen verran speciaalia, että minusta on oikeasti hyötyä.

eli paskasta alemmuustilasta oikeasti koulutusta vastaavaan työhön ja kohti uusia haasteita.
ihan kiva alku 2011.

en tiedä johtuuko vuoden vaihteesta vai mistä, mutta viimeiset pari päivää iltaisin päässä on pyörinyt entinen työpaikka. kaipaan sieltä oikeastaan muutamaa ihmistä, mutta toisaalta siellä on myös ihmisiä, joita en halua edes nähdä ja pelkkä tietoisuus siitä, että he hengittävät saman kaupungin ilmaa, saa pannan rintakehän ympärillä kiristymään. jännä miten toisen ihmisen pelkkä olemassa olo vaikuttaa vieläkin. ihmisen, jolla ei pitäisi olla mitään vaikutusta.
ehkä se sitten vieläkin kaivertaa, miten joku säilyttää kaikesta tekemästään / tekemättä jättämisestään huolimattaan työnsä, samalla kun toiset ei.

äh.
eli lyhyesti: tykkäsin entisestä työstäni, mutta tykkään nykyisestä enemmän. vituttaa vaan se naama. edelleen. isosti.

mutta sentään voi alkaa oikeasti suunnittelemaan keväistä matkaa paratiisiin, palmujen ja merikilpikonnien luokse. ja se, jos mikä, ei ole yhtään paskempaa.

maanantai.sesetaason.
niin ja otin skypen taas työkoneelle käyttöön. vinkvink.