picspicspics.

aika ihmeellistä on havahtua ja tajuta, että oma vireystila on muuttunut.

aamuisin en ole maailman oudoin zombie.

päivisin ihan hymyilen.

asiat näyttää ihan erinäköisiltä.

saatan käydä kotimatkalla yksin kahvilla tai valokuvailla sillalla, kun kaikki muut säntäilee hirveää haipakkaa miun ohi. voin unohtua jonnekin lumikinoksen keskelle odottamaan sitä sopivinta hetkeä kuvata punaisena mollottavaa aurinkoa, joka tippuu hetkenä minä hyvänsä taivaanrannan taakse.

mie olen pikkuhiljaa alkanut nähdä asioita valokuvina.
oman näköisinä kuvina.

viimeisen kuukauden aikana olen ripotellut kuviani myös vähän muidenkin nähtäville bittiviidakkoon ja vaikka palaute tavallaan pelottaa, sitä kaipaa ihan mielettömästi.

viime viikonloppuna kokeilin ensimmäistä kertaa haastavaa keikkakuvaamista ja voi elämä, että mie niin tykkään miun kamerasta. reilun 150 kuvan joukosta löytyi useampi kymmenen ihan toimivaa kuvaa vaikka valo- ja jurpo_kuulapäät_pituusrajoitteisin_vieressä-olosuhteet on rokkikeiloilla suht haastavat. ja vaikka en ihan isosti pystynyt keskittymään kuviin, kun keikka oli vaan niin loistava.

*drool*

mutta lopuksi yksi otos viikonlopulta, joka miellyttää itseäni aika kovin. harmi vaan tuo torspo huojoja, jonka olkavarsi blokkaa tuon vasemman alakulman.. :)