enkeli ja sydän.

sain aamulla enkelin.
se on väännetty rautalangasta ja se on täydellinen.
se on täydellinen siksi, että vaikka se kolhiutuisi tai joku sitä vähän vääntäisi, se on silti ehjä.
se on enkeli ja se on ihana.
kiitos ystävä. ♥

univamma näytti jo vähän paremmalta, mutta toissayönä otinkin sitten ihan kunnolla takapakkia. 4h ei ole kunnon yöuni, vaan silkkaa pahuutta.
uusi tyynykin oli ihan kuolassa. *kuka kuolaa miun tyynyt???*

***

se pyydystää, se mut pyydystää

kuin linnun lentoon lähtevän paikoilleen jähmettää

se kivettää, se mut kivettää

ja kaivertaa mun sydänpuun ontoksi sisältä

näytä mulle padotun virran vimma

tao sydämeeni sokea usko

anna mulle haavoitetun karhun voimat, oi voimalintuni

opeta vanhan vaahteran nöyryys

ja hohda silmiini valoa

anna mulle jotain puhdasta, jotain mihin uskoa

se haalistaa mun sydänpuun lehdet

ja repii ne irti yksi kerrallaan

se alistaa, se mut alistaa

hitaasti imee voimat ja vanhentaa mut ennen aikojaan

*sydänpuu*

*don huonot *

säännön vahvistava poikkeus.

niin taitaa minulla mennä, että kun elämä on solmussa, silloin päivitetään.
ehkä tämä taas jäis vähän päälle. ehkä.

määräaikainen prinsessa sai kuin saikin töitä kesällä ja on taas jälleen kerran määräaikainen.
uusvanhat työkaverit ja työtehtävät ovat pääsääntöisesti ihania ja muutama poikkeus tietysti vahvistaa säännön.

y-kromosomin kanssa asiat on vahvasti jäähyllä.jotain tapahtui. mie en tiedä mitä. ja kun toinen on täysin lukossa ja ei voi/halua puhua, nähdä tai edes kertoa olevansa elossa, niin miulla ei ole hirveästi mahdollisuuksia tehdä yhtään mitään.

väsymys ja epätietoisuus (=perseestä) ei ole tehnyt hyvää. olen vaan ollut jotenkin vähemmän minä.
koko syksyn. ainoat asia mikä on pitänyt miut edes vähän kasassa, on työt, uiminen ja ystävät, jotka ei kysele.

viikonloppuna löysin itseni täysin väärästä paikasta ja olisin voinut ajatella vähän pidemmälle, olisin voinut jättää tämän säännön vahvistamatta,  mutta ei vaan pystynyt. kaiken sen henkisen ruoskinnan jälkeen tunsin itseni enemmän itseltäni kuin koko syksynä.

pilkistää muuten pihalla aurinko.
edes vähän.

uneton työhuoneessa.

miun oikeasti piti nukkua vihdoin tänä yönä. olin jo siirtänyt kellon niin, että tulen vasta viimeisellä amhdollisella hetkellä töihin. ja miten kävi? no kunhan ensin sain unen (tainnutin itseäni sängyssä lukemattomilla how i met your mother -jaksoilla) ja selätin junttipoppipainajaiset (oon herännyt viime yönä ainakin pääjukeboxin soittamaan popedaan (???wtf???), känniseen tanssilattiaketkutukseen, lumiauraan, kilpikonnaan, ulkona kävelevään ihmiseen sekä pääjukeboxin soittamaan yöhön) heräsin 2h ennen kelloa. herätessä päässä sentään soi five finger death punchin bad company, joka vähän tasoitti. mutta kuitenkin. olo on zombien ja aineissa olevan pölllön välimaastosta. oon töissä, vaikka vieläkään ei ole kello soinut.
kuulostaa hienolta, eikö?

hei tytön pää, voitaisko sopia, että lopetettais tää valvoskelu nyt?
ei taas aleta tähän.

ei. ei näin.

viikonloppuna onnistuin varsin tehokkaasti palauttamaan mieleeni, mistä blogin nimi aikoinaan  tulikaan.
olen joskus pyhästi luvannut itselleni, että osaan käyttäytyä ja mitään sotkuja en aiheuta, mutta kuinkas kävikään? yllätin myös itseni.

pikkujoulut.

plah.

nythän on niin, että on kesä ja mie rakastan kesää.

tänä kesänä vaan asiat ei vaan ole hirveän hyvin.
olen taas ajautumassa tilanteeseen, jossa jään vaille haluamaani työpaikkaa.
kuulen olevani erittäin hyvä työssäni, mutta kun tilanne on mikä on, niin työpaikka menee jollekin toiselle.

keväällä opetin seuraajalleni (hän vakituinen, minä määräaikainen) tehtäviäni ja ns. kesälomani ajan (jonka olen ollut kesätöissä toisaalla, pidempi sijaisuus silmissä kiiluen) olen päivittäin auttanut häntä puhelimitse.
nyt kesätyöt sitten näyttävät kallistuvan niin, että sijaisuus menee myös toiselle, vakituiselle.

ja sanoinko jo, että opiskeluhaussa jäin varasijalle? kun ei sattunut olemaan alakohtaista työkokemusta ja aiempia opintoja kyseisessä oppilaitoksessa, joten jäi muutama tarvittava piste uupumaan.

kaiken tän epätietoisuuden ja pettymysten keskellä olen vaan yrittänyt tehdä ja taas tehdä juttuja.
nyt vaan meinaa kamelin selkä katketa.

se joka sanoo, että raha ei tee onnelliseksi, puhuu paskaa.
raha helpottais ainakin miun oloa valtavasti.
enkä tartteis ees miljoonia.

olo on vähän ku tuolla viime syksynä kuvaamallani sienellä.
näyttää ihan hauskalta (tosin epämuotoiselta), mut silti siitä kannattaa pysyä sen verran kaukana, ettei vaan myrkky tartu. ei mua ainakaan töihin kannata ottaa.