mitenkä?

ei enää määräaikainen.
mie olen jatkossa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa.

kyllä tämä tieto vielä päähän iskostuu.
just nyt hämmentää.

mut sillei hyvällä tavalla.

hiekkalaatikko.

miten se on niin vaikeaa joillekin olla aikuinen työelämässä?

miten helvetissä toisten perseily ahistaa minnuu näin paljon?

miten vitussa tämmöiseen ei puututa?

ai niin! nehän on toistaiseksi voimassa olevia! nehän on esimies-asemassa.

miten se voikin olla niin jumalattoman vaikeaa käyttäytyä?

olla olettamatta.

ottaa asiat asioina?

ymmärtää, että kaikki kritiikki ei ole huonoa?

just nyt minua vituttaa niin paljon, että hengittäminen on vaikeaa.

kiristää ja itkettää.

vittu taas.

seuraavista viikoista tulee niin perseyttä.

jopa siinä määrin, että vaikka työstäni pidänkin, on noiden urpojen takia aika raskasta edes herätä aamuisin. jos ensin pystyy ahdistukselta nukkumaan.

miten noin monta huonokäytöksisistä onkin osunut noin pienelle hiekkalaatikolle?

eikö tämä paskan määrä vois jo loppua?

hankala ja vaikea?

olen jo vuosia tiennyt, että en suhtaudu järin hyvin muutoksiin ja olenkin yrittänyt alkaa kiinnittämään huomiota omiin reaktioihini. siis niihin reaktioihin, jotka iskevät ensimmäisenä pintaan, kun joku ei mene niinkuin olin kuvitellut tai oli sovittu. ensimmäisenä iskee järkyttävä pettymys ja tuntuu kuin maailma murenisi ympäriltä. olisi niin helppoa noissa tilanteissa taantua itkupotkuraivareihin tai vaan v***uilla. nykyään yritän hetken miettiä asiaa ennen minkäänlaista vastausta ja monesti se toimii aika hyvin. tuona aikana pakotan itseni miettimään muuttuneeseen tilanteeseen edes jonkinlaisen positiivisen kulman ja monesti pahin ahi taittuu ja uusi suunnitelma ei olekaan niin hirveän huono, kuin miltä ensi ajatukselta tuntui.

mutta miten paljon muutoksia ja huonoa käytöstä pitää/saa ymmärtää? milloin pitää lopettaa toisetn huomioiminen? sillä let´s face it, aika helvetin harva valitettavasti ajattelee pätkääkään sitä, miten paskalta jopa pienet perseilyt vääränä päivänä voi toisista tuntua.

joo. onhan se ihan ymmärrettävää, että ei muista kääntää kelloja tai että jos ahistaa, niin ei voi edes vaivautua kertomaan siitä. tai jos on tuore suhde, niin helposti tullaan tunti myöhässä, kun piti vähän paneskella (no tän melkein ymmärrän, mut siis vittu jos asutte saman katon alla, niin ei voinut sitten tuntia aiemmin?). tai et vaan ilmaannu paikalle, kun juutuit katsomaan telkkaria ja etkä sit jaksanut ilmoittaa.. vai siis onko?

minä kun vamma-apinana tuppaan pettymään, suremaan ja lopulta ymmärtämään lähes kaikkia. ja ulospäin hymyillään kun "joo, no sattuuhan sitä". ja jätän mainitsematta kaikki ne ahit ja kyyneleet, jotka siinä pettymys-vaiheessa vuodatan.

minä kun en tiedä miten paljon kaikkea pitäisi kestää. ja miksi sitten, kun sanon asiasta, minulle tulee itselleni niin järjettömän paha olo?

ehkä minä en vaan osaa ihmissuhteita ja minäkuva on kokonaan ihan vinossa. ehkä minä vaan olen vitun hankala ja minun kanssa ei vaan voi olla.

telepatiaa ja kyykkyjä.

pienikin avautuminen taitaa auttaa.

jollakin ihmeellisellä telepaattisella kyvyllä muutama murunen arvasi, että nyt ei mene ihan lujiten ja päättivät soitella tällä viikolla kysyäkseen mitä minulle kuuluu.

just ne ihmiset, joille voi kertoa mitä tahansa.

tunnustaa kaikki typeryydet.

ne jotka ei tuomitse tai koe toisen tekoja/valintoja jotenkin oman minuutensa/parisuhteensa uhkana.

(*jd♥, nyt voit sitten tunnustaa, jos luit ruikutuksen. :) *)

jotenkin niin paljon helpottaa, kun saa itsensä puhumaan. eikä vaan hymyile ja sano, että "ihan tavallista kuuluu".

ja sit se sali ja muutenkin vähän skarpimpi elo, jossa liha tottelee kuria. muutaman vuoden tauon jälkeen tartuin elokuun puolivälissä aallon pohjalla ollessani itseäni niskasta kiinni. möin sieluni yhdelle kuntosaliketjulle ja aloin liikkumaan vähän enemmän muutenkin.

ihanan fysioterapeutin (mies, joka käski ostamaan kenkiä!!!) ansiosta vajaa vuosi sitten telomani polvi voi paremmin (pitää vaan ihan saatanallista ääntä, mut ei kipuile!) ja symppiksen pt:n (aka maksettu mies) kanssa olen löytänyt sellaisia kunnollisia liikkeitä, joilla polvi vaan voimistuu ja itse voin fyysisesti paremmin kuin naismuistiin. 

ensimmäiset 7 viikkoa meni hujauksessa ja vaikka välillä yritti lähteä vähän lapasesta ja lepo meinasi unohtua (koska pää pysyy kuosissa parhaiten salilla), niin positiivisuutta lisäsi -5,5kg, joista 4,5kg oli puhdasta rasvaa. ainakin maksettu mies oli erittäin tyytyväinen suoritukseeni ja kyllä itsekin sitten lopulta. sitä kun on vähän justnytkaikkimiulleheti-ihminen, niin tuolla pinkoilulla olisi halunnut vähän isompia lukuja. :)

ja joojoo. tiedän, että oli hyvä suoritus ja ei se vuosikymmenien aikana kasattu rasva hetkessä katoa. ei ainakaan niin, että se myös pysyis poissa ja ettei ihmisellä ois jatkuva nälkä.

tällaista tänään. 

tehdäänkö tilannekatsaus?

hajosin keväällä. menetin yöunet ja en oikeasti muista hirveästi maaliskuun ja syyskuun välisestä ajasta. oon sit opetellut elämään vähän paremmin. pienin askelein ja hitaasti, mutta varmasti meinasin mennä eteenpäin.

tosin nyt olen huomannut taas, et viimeiset 2 viikkoa olen varsin lahjakkaasti itkeskellyt vähän kaikelle. ihan sama virsi: määräaikainen ja se helvetin tunne ettei vaan kelpaa.
vammapää ei vaan jaksa uskoa sitä minkä järjellä ajatteleva ihminen tietää.

lähipiirissä on hurjasti ihmisiä, joilla on omat murheensa ja kaikki on niin kiireisiä ja väsyneitä, että tuntuu, että kenellekään ei haluais kaataa omaa kuraa niskaan. tuntuu, et miksi minun asiat ois niin isoja, et toisia pitäis kuormittaa niillä. ja sen kerran kun yrittää, niin toinen on omassa elämässään niin rikki, että mikään mitä kerrot ei mene perille. tulee vaan se tunne, että suotta yritän tätä valtavaa pahaa oloa sanoiksi edes muotoilla, sillä toinen ei pysty vastaanottamaan.

on y-kromosomi joka jälleen kerran kipuilee jostain ja sitten on poju, joka on virtuaalisesti siinä, vaikka ei saisi olla ja sekoittaa välillä vielä enemmän päätä.

ainut missä pää nollaantuu, on sali. ja kun sitäkään ei voi harrastaa 24/7, niin on vähän vaikeaa.

en tiiä.
on taas.
helvetin loskaa niin sisällä kuin ulkona,