en vaan ymmärrä.
tai sitten ehkä ymmärränkin, mut en haluais ymmärtää. tuntuu vähän typerältä, enkä muuten pidä yhtään tästä(kään) tunteesta. olisi niin luksusta, jos vaan vois olla, eikä tarvitsisi välittää oman pään sisällä huutavista äänistä. joo kyllä, kuulen ääniä. ja kyllä, tiedän ettei se ole kovin normaalia.
viimeksi kun pää alkoi hajoamaan tähän tapaan viime talvena, oli kylmä ja minulla pirun huono omatunto. nyt ei ole sitäkään ja silti ahistaa. en oikeasti halua päätyä taas sille unettomuus-asteelle. ja kun varsin hyvin vielä tiedän, että itse olen oman pääni taas sotkenut.
eikö asiat vaan voisi pysyä muuttumattomina. tuttuina ja turvallisina.
*vituttaa*
1 kommentti:
Jag hör också röster...
Hei kisu - kerro tädille! Tiedät mistä mut löydät.
Lähetä kommentti